englogosmall.gif (1552 bytes)

PRIMEREG project

Alkusivu - Main page



PRIMEREG-hankkeessa tuotetaan menetelmiä ja tietämystä suurten vesistöjen kestävän säännöstelyn tueksi. Hankkeessa yhdistetään säännöstelyn ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia koskeva tieto elimelliseksi osaksi päätöksentekoprosessia ja tutkitaan uusien tekniikoiden ja menetelmien ja soveltamismahdollisuuksia osallistuvan ja vuorovaikutteisen päätöksenteon tukena. Tutkimuksen päätavoitteet ovat seuraavat: Määritetään periaatteet ja mittarit suurten vesistöjen kestävälle säännöstelylle. Tuotetaan tietoa ja menetelmiä säännöstelyn ekologisten ja sosioekonomisten vaikutusten arviointiin sekä luokitellaan säännöstellyt järvet säännöstelyn voimakkuuden ja järven herkkyyden perusteella. Kehitetään ja testataan menetelmiä, joilla hajanaista, erimitallista ja epävarmaa tietoa olisi mahdollista tehokkaasti hyödyntää vesistön säännöstelyyn liittyvän osallistuvassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jäsennetään systemaattisesti päätöksentekoon liittyviä riskejä ja tutkitaan erilaisten riskiasenteiden merkitystä päätöksenteossa sekä menetelmiä niiden huomioonottamiseksi ja havainnollistamiseksi. Tutkitaan erilaisten viestintävälineiden mahdollisuuksia vuorovaikutteisessa suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa Analysoidaan ja raportoidaan tieteellisissä julkaisusarjoissa sadalta säännöstellyltä ja säännöstelemättömältä järveltä kertynyt pääosin julkaisematon aineisto kasvillisuudesta. Hanke toteutetaan kiinteässä yhteistyössä parhaillaan käynnissä olevien Kymijoen, Kokemäenjoen ja Kemijoen vesistöjen säännöstelyjen kehittämisselvitysten kanssa. Hankkessa tuotettua tietoa ja menetelmiä voidaan soveltaa vesipuitedirektiivin täytäntöönpanossa rakennetuissa ja säännöstellyissä vesistöissä. Tutkimuksessa kehitetyt mallit ja menetelmät kootaan tukijärjestelmäksi osaksi Suomen ympäristökeskuksessa parhaillaan kehitteillä olevaa hydrologista tietojärjestelmää.